tiistai 23. kesäkuuta 2015

Luokkaretki 28.5.2015

Koulujen viimeiset viikot. Helsinki täynnä koululaisryhmiä. Myös meidän 9G luokka suuntasi kauniina torstaipäivänä pääkaupunkiimme Helsinkiin.


Ensin bussimme pysähtyivät Fazerin tehtaalle, jossa vuorossa oli lyhyt esittelyhetki Fazerin historiasta. Tästä jatkoimme tehtaan alakertaan, josta löytyi mm. maistelualue. Herkkusuiden paratiisi - niin paljon suklaata kuin vain jaksaa syödä. Makeisia ei kuitenkaan saanut ottaa alueen ulkopuolelle, mutta koska ysiluokkalaiset ovat vielä hieman lapsia niin eiköhän niillä "varastetuilla" karkeilla kuitenkin hieman leijuttu :D Kierroksen päätteeksi kaikki saivat paperipussin täynnä Fazerin tuotteita, oli esimerkiksi porkkanakakkuja, purkkaa, nannaa ja tietenkin suklaata!


Olimme koulumme ainut 9-luokka, joka oli päättänyt mennä Korkeasaareen, joten yhteisbussimme tiputti meidät sinne. Nopeasti luokka erkaantuikin omiin porukoihin ja me ainakin haluttiin nähdä kaikki eläimet! Saatiin reilussa puolessa toista tunnissa kierrettyä melkein koko eläintarha. Oli kivaa, että ainakin melkein kaikki eläimet olivat näkyvissä ja sääkin suosi luokkaretkeämme.






















Korkeasaaresta lähdimme lautalla Helsingin keskustaan. Vaihdoin porukkaa, koska halusin mennä tyttöjen kanssa shoppailemaan. Kesti vähän löytää yhtäkään kauppakeskusta, kun oltiin niin turisteja kaikki tuolla päin. En tiedä missä oltiin ensimmäisenä, mutta johonkin Vero Modaan päädyttiin ja sieltä löysinkin sopivasti mun perjantain päättärimekon. Olin katsonut samaa mekkoa Turussa, mutta missään ei ollut kokoja. Loppu päivänä en löytänyt mitään ostettavaa, vaikka arskat olisikin ollu tarpeen. Onneks kaveri lainasi propellilippistä niin ei kauheasti häikinyt, sisälläkään.



Käytiin vissiin kolmessa eri kauppakeskuksessa ja lopuksi vielä Mäkkärissä. Sitten alkoikin hankala suunnistus Kiasmalle. Meijän hortoilut ei tuottaneet tulosta, joten lopulta päädyttiin kysymään tietä valoihin pysähtyneiltä poliiseilta. Päämäärässä meitä odottikin koko luokka, ehkä hieman kyllästyneen näköisinä. Bussissa oli tulomatka ollut rauhallista, joten eiköhän nyt porukan pitänyt vähän draamaa järjestää. Ei siitä sen enempää, sillä mulle ainakin jäi päällimäisenä mieleen erittäin ihana ja mieleenpainuva päätösreissu peruskoululle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti